Asiakastarina

Johanna Piispa

Stylistin työssä visuaalinen silmä on ensisijaisen tärkeää, mutta terävästä näöstä ei ole muutenkaan haittaa. Johanna Piispalle SMILE-laserleikkaus oli investointi sekä henkilökohtaiseen että ammatilliseen arkeen.

Stylisti Johanna Piispalle silmälasit olivat ennen laserleikkausta tyyliseikan sijaan välttämätön asuste. Haasteet näön kanssa alkoivat jo ala-asteella, mutta kulminoituivat aikuisiällä: piilolinssien ja puhdistusaineiden mukana kuljettaminen menevässä arjessa oli ainainen riesa.

Ajatus laserleikkauksesta oli pyörinyt Johannan mielessä jo useamman vuoden, mutta pitkäaikainen haave oli jäänyt toteuttamatta, koska sille ei ollut tarkkaa määräpäivää. Johanna innostui kuitenkin varaamaan maksuttoman konsultaation Silmäsairaala Valoon tuttavien suosituksesta.

– Laserleikkauksessa käyneet tutut kertoivat, että toimenpide oli parhaiten käytetyt rahat ikinä. He katuivat ainoastaan sitä, etteivät olleet hakeutuneet leikkaukseen aiemmin.

Toive lähes täydellisestä näöstä toteutui

Alkukonsultaatiossa Johannan silmät tutkittiin ja varmistettiin, että laserleikkaukselle ei ole esteitä ja siitä on aidosti hyötyä hänelle. Ensimmäisen tapaamisen jälkeen Johanna suhtautui luottavaisin mielin toimenpiteeseen, sillä hänellä oli vankka luotto hoitohenkilökunnan ammattitaitoon.

Leikkaus sujui kivuttomasti puudutustippojen ansiosta, ja toimenpide oli ohi varttitunnissa. Johanna oli varautunut pidempään toipumisaikaan, mutta ensimmäisen vuorokauden sumeuden jälkeen näkö kirkastui, ja jo parissa päivässä hän huomasi näkevänsä selkeämmin kuin koskaan aiemmin.

– Lopputarkastuksessa todettiin, että näköni on nyt niin lähellä nollaa kuin voi olla, eli käytännössä näen täydellisesti, iloitsee Johanna.

Johanna on tyytyväinen valittuaan Silmäsairaala Valon laserleikkauksen toteuttajaksi, sillä kaikki sujui juuri kuten hän oli toivonutkin. Piilolinssien tai silmälasien kanssa ei tarvitse enää stressata, ja jos joskus myöhemmin iän mukanaan tuoma lähinäkö alkaa oireilla, riittävät pelkät lukulasit korjaamaan tilanteen monitehojen sijaan.